9. Maaliskuuta -15

Moikka taas!

Sain tossa toivepostauksia muilta ja todella moni on kysynyt että voisinko tehdä postauksen liittyen siihen miten mun tukiverkosto plus muut tutut ja ystävät on suhtaunu tähän mun raskauteen. Myös pieniä yksityiskohtia pyydettiin kertomaan siitä missä tilanteessa ja milloin kerroin ekoille ihmisille uutisen raskaudestani.

Oon ite todella yllättyny siitä miten hyvin tää ihana yllätys otettiin vastaan loppujen lopulta, vaikkakin alkukankeutta oli vanhemmillani. Kerroin siis ensimmäisenä äidille asiasta, joka sit tapahtu koulunliikka tunnilla. Heti kun sain testin käteen ja varmistuin loppujenlopuks raskaudesta niin laitoin shokissa viestiä äidille että soittaa mahdollisimman pian. Heti perään soitin vauvan isälle ja kerroin uutiset. Sitä äidin puhelua odotellessa muistaakseni soitin sit mun parhaalle kaverille että odottelen nyt pientä kääröä.

Olihan tää koko päivä yhtä saakelin soittelua ympäriinsä... porukat,Taika,lääkärit,neuvolat,labrat kaikki piti käydä läpi just sinä hetkenä koska siltä tuntui ettei asioita voi myöhempään siirtää. Oltiin varmaan kaikki yhtä shokissa asiasta. Kaiken sen keskellä kun moni ihminen kysyy samaan aikaan kirjaimellisesti että "milloin keskeytät raskauden" , olin sisimmässäni kuitenkin todella onnellinen vaikkakin sekasin kun seinäkello. Tiesin alusta asti että tulisin pitämään lapsen. Vauvan isä oli iloinen uutisesta ja sulatti asian nopeiten kaikista, hänkin oli samaa mieltä asiasta että pikkuisella on oikeus elää <3.

Vanhempien kanssa taisin sotia aiheesta noin kuukauden päivät kotona siitä, miten tuun pärjäämään ja miten suoritan koulun tms. Kummatkin.. äiti ja iskä olivat sitä mieltä että abortti olis paras vaihtoehto ja välillä asiasta RIIDELLEN mä rupesin itsekkin uskomaan siihen että en tulis ikinä pärjäämään vauvan kanssa. Toisesta suunnasta tuli haukkumista ja epävarmuutta kun taas toisesta tukea ja halauksia + tulevan suunnittelua. Olisin toivonut että äiti olisi ottanut uutisen paremmin, koska hän on se henkilö jolle kerron aina ihan kaiken. Olisi ollut kiva puhua rauhassa ja miettiä asioita. Ymmärrän nyt sen reaktion mikä siitä syttyi. Eihän lapsen kanssa eläminen nuorena ole todellakaan helppoa. Taitaa moni ajatella liian ruusuisesti sitäkin asiaa myös mä itse kuvittelin aina että helpostihan semmossen asian kanssa elää tms. Asioita miettien pidemmälle hyväksyin porukoiden reaktion ja annoin ajan kulua hetken. Sinä aikana toivoin etten jäisi uutisen kanssa nyt yksin vaan ajan kanssa vanhemmatkin ottaisivat asian avosylin vastaan.

Pari viikkoa myöhemmin paljastin asian muillekkin ystäville. Sain tosi paljon onnitteluita ja haleja. Tosin tulihan niihin kysymyksiin vastailtua moneeseen otteeseen että miten koulun kanssa, miten raha-asiat ymsymsyms. Niin siinä sitten kävi... Nyt kaikki mulle tärkeät ihmiset ovat hyväksyneet tän asian ja ovat jopa yhtä innoissaan asiasta kuin mä <3.

Kyllä.. huomaan monien "tuntemattomien" nuorten katseet kaupungilla kävellessä ja kieltämättä välillä tekis oikeasti mieli mennä kysymään että oliko jotain asiaakin vai muutenko vain tarvitsee kytätä? Mä oon todella ilonen siitä ettei mun tarvitse henggailla missään kaupungilla bisse ja rööki kädessä. Joidenkin ihmisten halveksivat katseet saa mut todella hymyilemään itsekseni, koska tiedän ettei näillä ihmisillä ole tosiaankaan hajua siitä millainen oon. En anna muitten vaikuttaa mun elämään mutta toki haluan että jos jollakin on jotain FIKSUA sanottavaa mulle niin tulee sen mulle kertomaan. Todellakin saa olla omia mielipiteitä ja näkemyksiä asioista thats fine. :) 

 

 

                                                  

 

 

 

                                                  

 

 

 

 

Uusia toivepostauksia otan mielelläni vastaan! :) Kiitos kun luit.

 

<3: Oona